Hyväksytty 24.4.2026 Armon Vihreiden kevätkokouksen yhteydessä
Vihreä kirkkomme
… ON TOIVON KIRKKO
Vihreä liturgisena värinä symboloi toivoa. Katsomme tulevaisuuteen ja teemme päätökset eettisesti kestävästi. Vihreässä kirkossa emme takerru vanhoihin toimintamalleihin vaan luomme rohkeasti uutta. Kirkossa seuraamme yhteiskunnan muutoksia ja kykenemme sopeutumaan uuteen luopumatta silti siitä, mitä olemme. Rohkaisemme seurakuntia vaikuttamaan yhteiskunnassa. Vihreä kirkko kannustaa seurakuntalaisia toimimaan aktiivisesti eri tehtävissä. Osallisuus, yhdenvertaisuus ja lähimmäisenrakkaus ovat kaiken toimintamme kantavia periaatteita. Jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi ja kuulluksi. Avoimuus luo osallisuutta ja sen myötä toivoa. Siksi tuomme päätökset julkisuuteen eri viestintäkanavissa.
… SUOJELEE YMPÄRISTÖÄ JA TORJUU ILMASTONMUUTOSTA
Ympäristön tila ja ilmastonmuutos koskettavat kirkkoa, seurakuntia ja niiden jäseniä. Seurakuntien toiminnassa pidämme ekologisuuden ja resurssiviisauden keskeisessä asemassa. Huomioimme ilmastonäkökulman niin hankinnoissa, energian käytössä kuin liikkumisessakin. Kiinnitämme huomiota rakennusten käyttöasteeseen, kuntoon ja sisäilmaan. Luovumme liioista kiinteistöistä. Pidämme seurakuntien ulkoalueet mahdollisimman vehreinä. Vihreässä kirkossa panostamme hyvään metsänhoitoon ja tavoittelemme kirkon ympäristödiplomia jokaiselle seurakunnalle. Huomioimme eläinten hyvinvoinnin, olipa kyseessä luonnonvaraiset eläimet, lemmikit tai tuotantoeläimet. Tämä näkyy esimerkiksi seurakuntien ruokatarjoiluissa ja luonnon monimuotoisuutta turvaavassa metsienhoidossa.
… TORJUU KÖYHYYTTÄ JA EHKÄISEE SYRJÄYTYMISTÄ
Kirkon tehtäviin kuuluu hyvinvoinnin tukeminen. Vihreässä kirkossa kehitämme jatkuvasti uusia tapoja köyhyyden ja syrjäytymisen torjuntaan. Emme hyväksy minkäänlaista syrjintää. Vihreässä kirkossa tunnustamme myös mielenterveyden tärkeyden. Huolehdimme keskusteluavun tarjoamisesta. Turvaamme diakoniatyön, lapsityön, nuorisotyön, perhetyön, vammaistyön ja vanhustyön riittävät resurssit. Vihreä kirkko huolehtii, että kirkon rooli kehityspolitiikan vaikuttajana säilyy vahvana eli puolustaa kehitysyhteistyötä, sen rahoitusta ja merkitystä.
… TOIMII MAAILMANLAAJUISESTI JA PAIKALLISESTI VUOROVAIKUTUSTA YLLÄPITÄEN
Keskusteluyhteys eri kirkkokuntien, uskontokuntien ja muiden katsomusten kanssa niin Suomessa kuin maailmallakin on tärkeä tapa luoda yhteistä hyvää. Kunnioittava vuoropuhelu erilaisten ihmisten kesken tuottaa hyvää kaikille osapuolille. Vihreässä kirkossa teemme uusia avauksia ja rohkaisemme monipuoliseen keskustelukulttuuriin niin kirkossa kuin sen ulkopuolellakin.
… ON KAIKILLE TURVALLINEN
Vihreässä kirkossamme kaikilla ihmisillä on yhdenvertaiset oikeudet. Kenenkään ei tarvitse joutua pelkäämään identiteettinsä vuoksi. Kohtaamme jokaisen ihmisen yksilönä. Periaatteisiimme kuuluu kaikenlaisten seurakuntalaisten kutsuminen mukaan toimintaan. Vihreässä kirkossa arvostamme kirkon henkilökuntaa ja vapaaehtoisia sekä tuemme heidän työtään. Ehdotamme ja etsimme eri tehtäviin ihmisiä moninaisista lähtökohdista tilanteen mukaan. Vihreässä kirkossa puututaan aktiivisesti seksuaali-, sukupuoli- ja muita vähemmistöjä eriarvoistavaan kohteluun sekä naispuolisten ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien pappien ja muiden työntekijöiden piileväänkin syrjintään. Vihreä kirkkomme vihkii jäsenensä kristilliseen avioliittoon puolison sukupuoleen tai uskontokuntaan katsomatta.
Edellisten vaalien ohjelma on nähtävissä täällä.
