Armon Vihreät ry on perustettu mm. edistämään Vihreiden puolueen piirissä positiivisen uskonnonvapauden asennetta. Monissa konteksteissa Vihreiden viralliset tai muuten julkisuutta saaneet linjaukset ovat kuitenkin olleet sellaisia, että tavallinen kansalainen voi mieltää ne kirkonvastaisuudeksi tai muulla tavalla kristillisiä perinteitä väheksyviksi. Tällainen imago voi karkottaa hyvinkin potentiaalisia äänestäjiä aivan turhan takia.
Edellisessä, vuoden 2006 periaateohjelmassa uskontoasioita sivuttiin sivulla 11:
”Hyvässä yhteiskunnassa jokainen voi valita vapaasti maailmankatsomuksensa. (…) Maailmankatsomuksen ja uskonnon vapautta on puolustettava, monikulttuurisessa yhteiskunnassa valtion tulee kohdella kaikkia uskonnollisia yhteisöjä tasaveroisesti ja valtion erityissuhde kahteen uskonnolliseen yhdyskuntaan on lopetettava.”
Lause valtion erityissuhteen lopettamisesta ajoi käytännössä kirkon ja valtion täydellistä erottamista toisistaan. Asian mielekkyydestä voi tietenkin keskustella, mutta miksi ihmeessä Vihreiden piti ottaa tällaiseen asiaan kantaa periaateohjelmassaan, jonka pitäisi sitoa kaikkia vihreitä eikä vain osaa? Puoluesihteeri Panu Laturikin totesi jo puoluekokouksessa, että periaateohjelmassa ei saisi olla sellaisia kohtia, jota jakavat puolueen jäseniä merkittävästi.
Tämä turha vastakkainasettelun niin puolueen sisällä kuin puolueen ja kirkkomyönteisten äänestäjien välillä voidaan onneksi saada korjattua uudessa periaateohjelmassa. Sen lopullisen version (3.4.2012) kohdan 3.1 lopussa on yhdistystämme eniten kiinnostava tekstinpätkä:
”Vihreät kunnioittaa uskonnonvapautta ja haluaa, että kaikkia maailmankatsomuksia kohdellaan tasa-arvoisesti. Erilaisilla maailmankatsomuksellisilla yhteisöillä tulee olla yhdenvertainen asema suhteessa valtioon.”
Selvä parannus edelliseen periaateohjelmaan, kieltämättä. Oma analyysini on kuitenkin edelleen hieman skeptinen:
Kahden ensimmäisen virkkeen jälkeen herää kysymys, onko kaikkien katsomusten tasa-arvo ja yhdenvertaisuus todella toivottava asia? Vai tarkoittaako se käytännössä evankelis-luterilaisen enemmistön (n. 80 % Suomen kansasta) uskonnon taloudellisten mahdollisuuksien pienenemistä, kun se ei saisi saada enempää kuin muut katsomukset, joille puolestaan ei niillekään voi kovinkaan paljon antaa oikeuksia ja rahaa? Mielestäni uskontokuntien ”oikeudet” pitäisi kuitenkin olla jonkinlaisessa suhteessa niiden kokoon Suomessa. Asiaa voisi verrata kieliasiaan: onhan suomen kielelläkin Suomessa erityisasema, miksi ei ev.lut. kirkollakin saisi olla? Ja ortodoksit vertautuisivat seuraavana perinteisenä vähemmistönä ruotsinkielisiin…
Miksi kaikkien uskontojen välinen ehdoton tasa-arvo olisi niin tärkeä? Eihän uskonnonvapaus siitä vaarannu, vaikka joillakin perinteisillä enemmistöuskontokunnilla onkin enemmän kytköksiä ja vaikutusvaltaa, eihän se ole miltään vähemmistöuskonnolta pois!
Asiassa on lisäksi muistettava alussa mainitsemani pragmaattinen pointti, että Vihreät menettävät paljon kannattajia mainitun ev.lut. kirkkoa kannattavan enemmistön parissa, jos profiloituvat uskontovastaisena (ja nimenomaan kristinuskoa vastustavana) puolueena. Tiedän, että paljon tämänsuuntaista arvostelua on kuulunut jo nytkin. Ja Vihreät tarvitsevat myös kirkkomyönteisiä äänestäjiä kipeästi, toteuttaakseen tärkeimpiä tehtäviään. Niihin kuuluvat mielestäni luonnonsuojelu, taistelu ilmastonmuutosta vastaan ja ihmisoikeuksien puolesta, mutta ei uskonnottomuuden tai vähemmistöuskontojen edistäminen.
Armon Vihreät todellakin kannattavat uskonnonvapautta. Yksi yhdistyksemme teeseistä puhuu positiivisen uskonnonvapauden puolesta:
”Armon vihreät kannattaa positiivisen uskonnonvapauden mallia. Siinä pyritään takaamaan kaikille uskonnollisille yhteisöille samat mahdollisuudet ja oikeudet yhteiskunnassa. Positiivinen uskonnonvapaus takaa uskomisen ja toiminnan vapauden ja toisaalta antaa vapauden olla myös uskomatta.
Tämän vastakohta on negatiivisen uskonnonvapauden malli, jossa pyritään poistamaan uskonnon näkyminen ja yhteiskunnan tuki uskonnollisilta yhteisöiltä kokonaan. Tämä malli palvelee parhaiten uskonnottomia. Armon Vihreät eivät kannata negatiivisen uskonnonvapauden mallia, jossa rajoitetaan uskonnollisen toiminnan mahdollisuuksia ja näkyvyyttä yhteiskunnassa.”
Periaateohjelman laadinnassa on muistettava, että vaikka tasa-arvon edistäminen uskontoasiassakin on kaunis ajatus, on siinäkin riskinsä. Mikäs siinä, jos positiivisen uskonnonvapauden nimissä voitaisiin jakaa runsaasti vaikutusvaltaa ja verotusoikeutta muillekin kuin enemmistöuskontokunnille. Mutta epäilen, ettei tähän suuntaan mennä. Luulen sen sijaan, että ”tasa-arvo” tulee tarkoittamaan käytännössä sitä, että suurimman uskontokunnan oikeuksia karsitaan, sen sijaan että pienempien oikeuksia laajennetaan.
Mitä tapahtuisi kaikelle sille hyvälle, mistä ev.lut. kirkko huolehtii varoillaan? Jumalanpalvelusten lisäksihän on diakonia- ja lähetystyö, ihmisiä hengellisesti ja henkisesti tukeva seurakuntatoiminta, perinteiden ja kulttuurihistoriallisesti merkittävien rakennusten ylläpito, vapaaehtoistyön organisointi jne… Lisäksi ev.lut. kirkko on koko maailman liberaalimpia uskontokuntia ihmisoikeuksien suhteen (esim. miesten ja naisten tasa-arvo, suhtautuminen seksuaalisiin vähemmistöihin), joten miksi sen ”etumatkaa” muihin uskontokuntiin nähden pitäisi vähentää? Eikö siitä pitäisi päinvastoin palkita?
Ehdotankin, että periaateohjelmaan lisättäisiin maininta positiivisesta uskonnonvapaudesta sekä viittaus maailmankatsomuksellisten yhteisöjen kokoon Suomessa. Koko kappale voisi kuulua esimerkiksi näin: ”Vihreät kunnioittaa positiivista uskonnonvapautta ja haluaa, että kaikilla maailmankatsomuksellisilla yhteisöillä on kokoonsa nähden tasa-arvoiset mahdollisuudet edistää oikeuksiaan.” Erityistä ilmaisua ”suhteessa valtioon” ei mielestäni tarvita, se toimisi vain porttina kirkon ja valtion erottamiselle, josta vihreät eivät keskenäänkään ole yhtä mieltä.
Max Mannola
Comments
14 vastausta artikkeliin “Vihreiden periaateohjelman oltava positiivinen myös enemmistön uskonnolle”
Kun muutama näkyvä vihreä perusti Armon Vihreät -nimisen järjestön, jonka tarkoituksena on ollut tarjota kristityille vihreille vihreä turvasatama, ei tämä synnytystapahtuma ole sujunut aivan ilman synnytystuskia. Jo lehdistötiedote on herättänyt muutamia vihreitä tovereita pitämään järjestön perustamisen yhteydessä esitettyjä lausuntoja loukkaavina. Jotkut epäilevät järjestön myös lisäävän elämänkatsomuksien me ja muut -asetelmaa ja lietsovan puolueen sisäistä suvaitsemattomuutta. Ei sen niin tarvitse kuitenkaan olla.
Uskonto ja maailmankatsomukset herättävät tunteita. Niiden päälle kun rakennetaan maailmankuva, ja maailmankuvaan perustuu elämänkatsomus, johon taas pohjautuu elämäntapa. Vai meneekö se kausaliteettiketju toisinpäin. Melkein mitä hyvänsä kun sanoo maailmankuva-asioista, joku aina ottaa herneet nenään, ja joku vielä ottaa vastaherneet. Yhtä lailla loukkaantuvat kristityt, muiden maailmankatsomuksien vakaumukselliset uskojat kuin myös tunnustukselliset ateistit, jotka aktiivisesti harjoittavat maailmankatsomustaan.
En oikein usko maailmankatsomusneutraaliuteen, sillä kyllä jokainen uskoo johonkin, vaikka äitiin, West Ham Unitediin, joulupukkiin tai Kekkoseen. Nekin, jotka eivät usko, heistä montaa yhdistää ainakin epäusko tai peräti viha: ei se rakkaus West Hamiin vaan viha Millwallia kohtaan.
Kaikkein eniten toivoisin, että Vihreät tunnustautuisivat avo- ja/tai monimaailmankatsomukselliseksi puolueeksi, tai ainakin liputtaisivat avoimesti hyväksyvänsä kaikki mahdolliset maailmankatsomukset ja maailmankatsomuksettomuudet samanarvoisina.
Ja kyllä, tämä tulee väistämättä tarkoittamaan myös valtion ja uskontokuntien välisen suhteen uudelleentarkastelua, paino sanalla ”myös”. Yhteiskunnassamme on nimittäin paljon huutavampiakin epäkohtia kuin se, saako koulussa laulaa suvivirttä vai ei. Toivoisin maailmankatsomuksien välisen vuoropuhelun edistämistä, joka edistäisi toisenlaisten maailmankatsomuksien tuntemusta. Voidaan laulaa suvivirttä tai kannatuslauluja, tutustua Marxin ajatuksiin, Bhagavadgitaan, Koraaniin ja vaikka Andersenin satuihin. Yleensä sitä, mikä on tuttua, on helpompi ymmärtää ilman että kokee vieraita asioita uhaksi jota vastaan tarvitsee kalistella peitsiä.
Jo nyt kristityt, ateistit ja muut uskontokunnat ovat linnoittautuneita valitettavan korkeiden barrikadien taakse. Ei Armon Vihreiden perustaminen itsessään niitä barrikadeja yhtään korota. Mikään maailmankatsomus tai -ksettomuus ei minua loukkaa sinänsä. Suvaitsemattomuus sen sijaan loukkaa, millä puolella hyvänsä. Lähimmäisyydenrakkaudessa – oli sitten kristittyä tai epäkristittyä lajia ja humanismissa – me emme koskaan voi olla liian hyviä.
Hyvä kirjoitus Michael Perukankaalta! Hän on paljossa oikeassa.
Jatkan hieman seuraavaa ajatusta ”Yhteiskunnassamme on nimittäin paljon huutavampiakin epäkohtia kuin se, saako koulussa laulaa suvivirttä vai ei.” Aivan oikein, ja asian voi sanoa niinkin, että on huutavampiakin epäkohtia kuin se, että joku ”joutuu” kuuntelemaan koulussa suvivirttä, kun enemmistö sitä kuitenkin tahtoo.
Se, joka ei allekirjoita laulun joka sanaa, voi olla kokonaan laulamatta tai siinä kohden hiljaa, tai sitten laulaa nekin kohdat huvin vuoksi. Kaikki kun ei voi olla kaikin tavoin uskontoneutraalia tai muuten neutraalia. Mutta hyviä ajatuksia voitaneen löytää jokaisesta maailmankatsomuksesta, ja niitä voi siteerata ja toteuttaa. Ellei niitä ole missään esillä, ei niihin keksi tutustuakaan.
Ymmärrän hyvin ev.lut. seurakuntien jäsenten huolen verotusoikeuden säilymisestä. Vapaaehtoiseen jäsenmaksuun perustuva malli mitä todennäköisimmin romahduttaisi tulot ja laittaisi nykyisen toiminnan volyymin kokonaan uusiksi.
On hyvä asia, että poliittinen puolue haluaa pitää valtion ja uskontokunnat erillään. Olen ehdottomasti alkuperäisen jyrkemmän kannanoton puolella.
Näin jyrkkä ja aktiviisen seurakuntalaisen elämän mullistava kannaotto varmasti myös karsii kiinnostusta osallistua Vihreiden toimintaan. Näitä seurakunta-aktiiveja ei kuitenkaan taida olla kuin muutama prosentti väestöstä. Heidän etujensa säilyttäminen ei saa olla puolueen tasa-arvoisen agendan esteenä.
Valtaosa seurakuntien nykyisestä jäsenistöstä vähät välittää oman seurakuntansa toiminnasta. Kirkossa käydään lähinnä perhejuhlien yhteydessä, eikä silloin ole niin väliä onko matkaa lähimpään kirkkoon 1 vai 100 km. Todennäköisesti silloin ollaan kuitenkin käymässä vieraana jossain muussa kuin oman seurakunnan kirkossa.
Börje Uimonen kirjoitti: ”Näitä seurakunta-aktiiveja ei kuitenkaan taida olla kuin muutama prosentti väestöstä. Heidän etujensa säilyttäminen ei saa olla puolueen tasa-arvoisen agendan esteenä.”
Seurakunta-aktiiveja ei taida ollakaan tuon enempää, lienet oikeassa. Mutta lisäksi on ajateltava kaikkia niitä ei-aktiiveja, jotka kuitenkin haluavat seurakunnan pysyvän pystyssä ja toimivan hyvin. Jotkut heistä hyötyvät seurakunnasta ”asiakkaina” esim. perhemessujen, kerhotoiminnan ja sielunhoitodiakonian muodossa. Toiset eivät ehkä käytä seurakuntaa paljon ollenkaan, mutta ovat kuitenkin hyvillään siitä, että seurakunta on olemassa lähistöllä, se tuntuu heidän mielestään ehkä turvalliselta. Ja tällaiset ihmiset lienevät taipuvaisia ajattelemaan ”p…een radikaalit kun haluavat tuhota kirkon”, jos kansanedustajat yrittävät vähentää kirkon toimintamahdollisuuksia yhteiskunnassamme. Tämä saattaa painaa heidän äänestyspäätöksissään enemmän kuin kaikki se ilmastonmuutoksen torjuntatyö, jota Vihreät tekevät .
Emme me lähde ”puhtaalta pöydältä”, vaan tietyt asiat yhteiskunnassa toimivat jo mukavasti, ja miksi mennä niitä muuttamaan, jos ne toimivat? ”Älä koske toimivaan systeemiin” on monen konservatiivin tunnuslause, ja monet potentiaalisista äänestäjistämmekin ovat konservatiiveja (termihän viittaa säilyttämiseen, ja ympäristöähän Vihreät nimenomaan yrittävät säilyttää tuleville sukupolville). Miksi lähteä ehdoin tahdoin sahaamaan omaa oksaamme? Voimme olla periaatteellisia muissa asioissa, mutta emmekö voisi juuri tässä uskontoasiassa olla pragmaattisempia ja ajatella sitä, miten turvaamme kannatuksemme tavallisen kirkossakäyvän kansan parissa?
Tällähän voi olla paljonkin merkitystä esimerkiksi Vihreiden kannatusalueen maaseudulle laajentamismahdollisuuksien suhteen. Meidän on kilpailtava kannattajista myös Keskustan, Kokoomuksen ja SDP:n kanssa, ja nämä kaikki mielletään meitä kirkkomyönteisemmiksi. Emme kilpaile vain ateistien äänistä Vasemmistoliiton kanssa.
Pragmaattisesti asiaa voi tarkastella myös toisin: Miksi Vihreät tahtoisi karkoittaa äänestäjiä luopumalla yhdenvertaisuuden kannattamisesta yhdessä asiassa?
Tämän kirkkokuntakysymyksen voi nimittäin viedä myös yksilötasolle: kaikilla kansalaisilla pitäisi olla uskontokunnasta riippumatta samat velvollisuudet ja mahdollisuudet. Kahden kirkkokunnan erityisasema loukkaa ainakin jossain määrin tätä yhdenvertaisuutta.
Heikki Sairanen kirjoitti: ”Minusta Vihreiden arvojen mukaista on pitkään ollut se, että pidetään myös vähemmistöjen puolta ja tämä on erityisen tärkeää uskonnonvapauden kanssa.”
Toki on tärkeää puolustaa vähemmistöjen oikeuksia. Mutta ei kai se sitä tarkoita, että vähemmistön oikeuksien vuoksi täytyy huonontaa enemmistön sellaisia oikeuksia, jotka eivät ole sortaneet vähemmistöjä?
Ja miksi tämä olisi ”erityisen tärkeää” juuri uskonnonvapauden kanssa? Suomessa vallitsee uskonnonvapaus muutenkin, täällä saa harjoittaa mitä tahansa uskontoa tai olla harjoittamatta. Millä tavalla ateisteja, muslimeja, juutalaisia, katolilaisia, buddhalaisia ym. loukkaa se, että ev.lut.kirkolla on verotusoikeus? Se ei ole heiltä pois. He saavat aivan samalla tavalla harjoittaa uskontoaan tai olla harjoittamatta kuin ennenkin. Tarvitseeko minkään tällaisen muuttua?
Ev.lut. ja ortod. kirkon ja valtion yhteistyö ei ole mikään valtavan tärkeä asia, johon Vihreillä pitäisi olla jokin tietty kanta. Tärkeitä asioita sen sijaan ovat, kuten jo sanoin, esim. luonnonsuojelu, ilmastonmuutoksen torjunta, viisas liikennepolitiikka, ihmisoikeuksien edistäminen jne., joiden järkevään toteuttamiseen tarvitaan enemmän valtaa Vihreille. Ja sitä valtaa ei vaaleissa saada, jos luodaan tai ylläpidetään jo periaatetasolla riippakiviä, joiden takia suuret kansanjoukot jättävät äänestämättä juuri meitä.
Vihreillä ei tarvitse eikä pidä olla tässä asiassa periaatteellista kantaa kirkon aseman huonontamiseksi, sillä se ei palvele myöskään vähemmistöuskontojen asiaa. Sen sijaan verotusoikeuden laajentaminen muillekin uskontokunnille olisi varsin positiivinen askel, sen sijaan että se otettaisiin joiltakin uskontokunnilta pois.
Juho Karviselle: hyvä että olet samaa mieltä Armon Vihreiden tarkoituksen kanssa. Kirjoitit: ”Enemmistöllä ei kuulu olla enempää formaaleja oikeuksia kuin vähemmistöillä. Luulisin, että Armon Vihreät puolueen sisäisenä vähemmistönä jotenkin intuitiivisesti ymmärtäisivät tämän.”
Ymmärrämmehän me. Ehkä kirjoitukseni oli provosoiva tässä kohdin? Mutta pääpointtini on edelleen tuossa pragmatiikassa: Vihreiden ei kannata tuhota omia mahdollisuuksiaan kasvaa suureksi puolueeksi ottamalla kantaa jokaiseen planeetan kannalta merkityksettömään epäkohtaan, vaikka ne tuntuisivatkin epäkohdilta. Olennaista on keskittyä periaateohjelmassakin yhtenä rintamana lähinnä niihin kysymyksiin, jotka ovat todella merkityksellisiä. Muissa kysymyksissä pitäisi vihreiden valtuutettujen menetellä omantuntonsa mukaan, positiivisen uskonnonvapauden hengessä, ihmisoikeuksia edistäen.
Alkuunkin kiitän sinua siitä, ettet pidä ainoana argumenttina asiasi puolesta kannatusta ja sitä, millä saadaan ääniä ja millä menetetään. Politiikkaa ei voi perustaa vain tällaisiin asioihin.
Käsityksemme siitä, mikä on tärkeää ja mikä ei eroavat toisistaan. Minusta on tärkeää, että uskonnot ovat samalla viivalla ja kohtelu on identtistä. Kaikki muu on minusta jonkun uskonnon asettamista toisten yläpuolelle. Erityinen ongelma on myös se, miksi vain uskonnot ansaitsevat tällaisen aseman. Miksi valtio kohtelisi uskovaa paremmin kuin ateistia?
Jos taas uskoo siihen, että verotusoikeutta on laajennettava, pitää minusta kysyä, kohdeltaisiinko sitten vaikka niitä ateisteja (tai tarkemmin uskonnottomia) samalla tapaa kuin kirkkoon kuuluvia? Miksi uskonnoilla pitäisi olla verotusoikeus jos vaikka ympäristöjärjestöllä ei ole? Entä onko tämä sellainen tie, jolle oikeasti halutaan lähteä? Eikö asia hoidu paremmin jäsenmaksuilla?
Uskonnon suhteen neutraalin valtion ajatus on vanha ja sillä on kunniakas historia. Suuret liikeet johtajineen Jeffersonista Forssan ohjelmaan ovat vaatineet valtion ja kirkon erottamista. Jokainen uskokoon miten haluaa, mutta muita ei pidä pakottaa tai työntää uskontoa kohti. Ei ainakaan valtion rahoin.
Itse voin elää uuden periaateohjelman luonnoksen kirjauksen kanssa. Se jättää vielä auki yksityiskohtia, mutta mielestäni siinä kuvataan kuitenkin tärkeä periaate: maailmankatsomusten yhdenvertaisuus. Minusta tästä on johdettavissa myös valtion ja kirkon erottaminen. Monen työryhmäläisen mielestä ilmeisesti ei, mutta tämä on sitten muun ohjelmatyön asia.
Oleellisinta ohjelman käsittelyssä ei ole se, mitä asioita riveistä voi johtaa vaan se, oletko rivien kanssa samaa mieltä. Johtopäätökset tehdään kuitenkin yhdessä muissa ohjelmissa. Periaatteista voi tehdä monenlaisia johtopäätöksiä ja en minäkään kaikkien ihmisten vetämien johtopäätösten kanssa ole samaa mieltä.
Puutun nyt hieman Heikin sanavalintoihin.
Minusta, hyvän politiikan nimessä, kannattaisi erottaa analyyttisesti puhe ”uskonnoista” ja ”uskonnollisista järjestöistä” (kirkoista). Ainakin keskustelu menee todella vaikeaksi, jos yritetään tehdä ”uskontoja” tai ”maailmankatsomuksia” koskevia poliittisia päätöksiä.
Toinen ero, jonka mielessä pitäminen veisi myös mielestäni keskustelua parempaan suuntaan, on uskonnonopetuksen hahmottaminen näistä vielä eroavaksi kysymykseksi.
Lyhyesti näin:
-kirkkoja koskevia kysymyksiä kannattaa käsitellä laajemmin vertaillen niiden asemaa muihin eri organisaatioihin,
-uskonnonopetusta ei voi tarkastella huomioimatta käsityksiä vanhemmuudesta ja koululaitoksen tehtävästä,
-uskonto sinänsä on puolestaan henkilökohtaisten vapauksien ja ihmisoikeuksien aluetta.
Joillakin on, Heikin käyttämän retoriikan tapaan, halua tarkastella näitä kaikkia poliittisia asioita yhdestä ”uskonto ja valtio” -näkökulmasta. Minusta se muistuttaa vähän ”maahanmuuttokriittistä” tapaa tarkastella maailmaa: kun näkökulma on tarpeeksi kapea, kaikkeen löytyy helposti yksi ratkaisu. Se voi olla ihan hyvä ja tehokas tapa tehdä politiikkaa, mutta ainakin minulle melko tavalla vieraannuttava.
Heikki Sairanen kysyy: ”Miksi uskonnoilla pitäisi olla verotusoikeus jos vaikka ympäristöjärjestöllä ei ole?”
Uskontokunnathan ovat kulttuurisesti vähän muuta kuin pelkkiä järjestöjä. Ne ovat yhteisöjä, jotka pystyvät kattamaan yksilön jokseenkin koko elämänkaaren ja sen tärkeimmät tapahtumat, joita juhlitaan usein asiaan kuuluvin menoin. Kyllä minä pitäisin hyvänä, jos kaikkia uskontokuntia rohkaistaan (ihan yhdenvertaisesti) toteuttamaan tätä elämänkaariprosessia – ja saamaan siihen varoja. Tämä on jo ehkä toinen keskustelunaihe, mutta ihan rohkaisisin jopa Vapaa-ajattelijoiden liittoa myös toimimaan ”elämänkaariyhteisönä” eikä pelkkänä järjestönä.
Minusta Vihreän Liiton pitäisi puolustaa myös elämänkaariyhteisöjen kulttuurisia perinteitä siinä missä se puolustaa myös esim. paikallisdemokratiaa, paikallisia elinkeinoja, lähiruokaa jne., tapauksissa joissa ylikansalliset yritykset ja globalisaation haitat ovat se vastapuoli. Tähän sopisi mainiosti myös kristillisten perinteiden puolustaminen esim. ”mammonan palvontaa” ja ”pinnallisuutta” vastaan. On tämän vuoksi hieman outoa, että Vihreät ei ole koskaan profiloitunut kristillisten perinteiden puolustajina, kuuluvathan ne kiinteästi tähänkin maahan. Mutta vielä ei ehkä ole myöhäistä?
Täytyy kyllä muistaa, että ihmisten elämänkaaret ja sosiaaliset käytännöt ovat pirstaloituneet. Ottamatta kantaa siihen, onko se hyvä vai huono asia, näin vain nykyään on.
Monet hakevat ja löytävät niitä elämän kaaren tapahtumiin liittyviä sosiaalisia kuvioita eri paikoista, harrastusjärjestöistä, alakulttuureista, ammatillisista verkostoista jne. Myös aktiivisuus kirkon piirissä voi vaihdella paljon eri elämänvaiheissa. Kirkolla siis ei ole kaikille enää kuvaamasi kaltaista kulttuurista erityismerkitystä, ja se kyllä pitäisi minusta ottaa nykyistä paremmin huomioon.
Ajattelen, että Armon Vihreille on todellakin tilausta siinä mielessä, että julkilausumattomat erimielisyydet uskontoon liittyen puolueen sisällä tulevat näkyviksi. Olen myös samaa mieltä siitä, että pohjoismainen evankelisluterilaisuus on arvoiltaan edistyksellisimpiä uskonnollisia yhteisöjä ja että uskonnolla on yhteiskunnallista tilausta jatkossakin. Tilaus liittyy sekä perinteisiin että henkilökohtaisiin eksistentiaalisiin kysymyksiin. Tätä eivät militantit ateistit aina ymmärrä.
En kuitenkaan ajatellut Armon Vihreiden asettautuvan sellaiseen rooliin, jossa mustasukkaisesti puolustetaan evankelisluterilaisen kirkon erityisasemaa ja etuoikeuksia muihin uskonnollisiin yhteisöihin nähden. Vetoat tässä kirjoituksessa sellaiseen tulkintaan tasa-arvosta, jota ei mielellään kauheasti näkisi. Enemmistöllä ei kuulu olla enempää formaaleja oikeuksia kuin vähemmistöillä. Luulisin, että Armon Vihreät puolueen sisäisenä vähemmistönä jotenkin intuitiivisesti ymmärtäisivät tämän.
”Eihän uskonnonvapaus siitä vaarannu, vaikka joillakin perinteisillä enemmistöuskontokunnilla onkin enemmän kytköksiä ja vaikutusvaltaa, eihän se ole miltään vähemmistöuskonnolta pois!”
Voidaan varmaan tästä eteenpäin sopia, että mulla on enemmän kytköksiä ja vaiktuusvaltaa puolueessa. Ei se ole Armon vihreiltä tai muiltakaan pois, jos mä esimerkiksi päätän täysin itsevaltiaanlailla, mitä vaikkapa periaateohjelmassa lukee.
Minusta Vihreiden arvojen mukaista on pitkään ollut se, että pidetään myös vähemmistöjen puolta ja tämä on erityisen tärkeää uskonnonvapauden kanssa.
Laitoin periaateohjelmasivulle oheisen kommentin:
“Vihreät kunnioittaa uskonnonvapautta ja haluaa, että kaikkia maailmankatsomuksia kohdellaan tasa-arvoisesti. Erilaisilla maailmankatsomuksellisilla yhteisöillä tulee olla yhdenvertainen asema suhteessa valtioon.” (kohta 3.1., viimeinen kappale)
Tässä olisi kai tarkoitus kirjoittaa uskonnosta. Periaateohjelma tahtoo kuitenkin tässä tehdä kirkkopoliittisen kannanoton (suhteessa valtioon). Samalla uskonto liitetään maailmankatsomuksiin.
Maailmankatsomuksia voi olla monenlaisia – ei kaikkia maailmankatsomuksia kuitenkaan pidetä uskonnonvapauteen rinnastettavina uskontokuntina.
Pitääkö periaateohjelmassa harjoittaa kirkkopolitiikkaa? Jos pitää niin olisi huomattava, että kirkolla on nyt aika suuria yhteiskunnallisia velvoitteita. Useimpien seurakuntien tilanne on se, että kirkollisverona saadusta tulosta 40 – 50 % kuluu hautausmaiden ja kirkkojen ylläpitämiseen. Tämä epäoikeudenmukainen tulee laukeamaan joskus eli nyt seurakuntien jäsenet kokevat epäoikeudenmukaisena sen, että he ylläpitävät hautausmaita, jotka lainsäädännössä ovat yleisiä hautausmaita.
Tuskin kirkkorakennustenkaan on hyvä antaa rappeutua. Lyhyesti: Yhdenvertainen asema tarkoittaisi sitä, että kaikki suomalaiset osallistuvat hautausmaiden ja historiallisen rakennusperinnön kustannuksiin. Keskustelussa ei myöskään huomata, että kirkko maksaa valtiolle korvauksen kirkollisveron kantamisesta eli valtio saa työstään maksun.
Yhdenvertainen asema on siis hyvä asia mutta kannanoton kärki ei suuntaudu oikeudenmukaisesti.
Olisiko periaateohjelmassa parempi sanoa, että Vihreiden joukkoon ei ole uskontorajoitteita eli :
”Vihreät kunnioittaa uskonnonvapautta ja arvostaa niin kristittyjä kuin muidenkin uskontokuntien jäseniä tasavertaisina Vihreän Liiton yhteistyökumppaneina.”
Periaateohjelman ”lopullinen versio” (3.4.) löytyy siis täältä, en tiedä mitä tekstille kuuluu tällä hetkellä:
http://periaateohjelma.fi/2012/04/03/ohjelmatyoryhman-lopullinen-versio-periaateohjelmasta/